05.04.2007 Ystavallinen, cool venalainen

Venajalla ollessa aina silloin talloin tulee vastaan asioita, jotka suomalaiselle niin sanotusti pistavat silmaan. Koska en ole Venajalla ensimmaista, vaan noin kolmattatoista kertaa, en tormaa naihin uusiin piirteisiin enaa joka paiva. Luonnollisesti huomio nykyaan kiinnittyy muihin asioihin, kuin vaikka teiden huonoon kuntoon. Suurimman huomion saavatkin osakseen ihmiset, joita Venajalla riittaa joka lahtoon. Yleistaminen saattaa joskus luoda turhia ja vaariakin ennakkokasityksia, mutta senkin uhalla kerron nyt siita, millainen kuva venalaisista pienessa mielessani on kehittynyt (ja kehittyy edelleen). Kasitykseni on muotoutunut erilaisissa kohtaamisissa venalaisten kanssa, toisaalta omien havaintojen ja toisaalta sen perusteella, mita venalaiset ovat itsestaan kertoneet.
Venalaisiin on helppo tutustua, varsinkin, jos sattuu olemaan yhteisia tuttavia. Usein tutustuminen sujuu jotakuinkin tahan tyyliin: Meidat esitellaan toisillemme, miesten kanssa paiskaan katta ja naisille sanon vain ”Privjet!” tai ”Zdravstvuite!” riippuen naisten iasta ja siita, mita ensimmaisena sattuu tulemaan mieleen. Parin minuutin paasta tuntuu silta, kuin olisin tuntenut nama kyseiset henkilot jo kauan. Siina vaiheessa iltaa, kun kukin lahtee omille teilleen, on puhelimeni muistioon ilmaantunut uusia numeroita ja lompakkoni on uusien kayntikorttien ansiosta hieman entista paksumpi. Paljon mahdollista, olen myos saanut kutsun kayda tervehtimassa jotakuta hanen tyopaikallaan. Aina silloin talloin seurueessa myos on muusikkoja, jotka eivat varmastikaan unohda kertoa, milloin seuraava konsertti on tulossa. Jos ulkomaalainen osaa venajaa hitusenkaan vertaa, hanet otetaan mukaan joukkoon. Jos han ei osaa venajaa niin…niin sitten saattaa tulla ongelmia, koska keskimaarainen englannin taito vaikuttaa olevan jonkun verran alhaisempi kuin Lansi-Euroopassa. Mutta venalaiset kylla mielellaan harjoittavat englantiaan kaytannossa, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus (ja jos on mita harjoittaa).
Venajalla on tapana, etta miehet kattelevat toisiaan tavatessa ja erotessa, mika onkin mielestani mainio tapa. Kuulemma se on kunnioituksen merkki. Siksi onkin hienoa huomata, kun porukan kovin jatka kattelee myos porukassa olevat selvasti nuoremmat pojat. Suomessa kattely ei ole itsestaan selvaa jokapaivaisissa tapaamisissa. Venajalla ollessani olen niin tottunut tahan kaytantoon, etta kun Suomessa tapaan kavereitani, ja joku heista jaa kattelematta, tunnen oloni jonkun aikaa hieman omituiseksi. Se taas, etta naisia ei katella, on aluksi ongelmallista suomalaiselle, joka on tottunut tervehtimaan miehia ja naisia samalla tavalla. Vaikka naisia voikin tervehtia sanoin, niin suomalaisesta tuntuu, kuin hanen pitaisi jattaa naiset vahemmalle huomiolle. Niin vain on kuitenkin venalainen tapakasvatus tuottanut tulosta, etta valilla ihan hammennyn, kun nainen ojentaa kaden katellakseen.
Toinen varsin miellyttava asia, jonka olen pannut merkille, on se etta venalaiset usein kyselevat kuulumisia. Vaikuttaa myos silta, etta useimmiten heita ihan oikeasti kiinnostaa, miten toisella menee. Ei siis tarvitse vastata ”Ihan hyvaa”, kun kuuluu taysin painvastaista. Suomessa ei kovin avoimesti jutella omista henkilokohtaisista huolenaiheista, ja jos jutellaan, niin tarkkaan valitussa seurassa. Venalaiset puhuvat avoimesti asioista, jotka suomalainen usein mieluummin pitaa omana tietonaan, kuten tunteista ja uskonnosta. Suomalainen keskustelee saasta, jollei sitten ole sattunut jotain erityisen merkittavaa, kuten voitto Ruotsista jaakiekon MM-kisoissa. Venalaiselle saasta puhuminen aiheuttanee lahinna haukotuksia, varsinkin kaupunkilaiselle, joka ei mieti, etta mitenkohan perunat voivat viimeisen rankkasateen jalkeen.
Suomalainen mies ja nainen ovat monessa asiassa tasa-arvoisia alkaen jo kielesta: suomessa, toisin kuin venajassa, ei substantiiveilla ole sukua. Venajalla miesten ja naisten eroavaisuudet korostuvat ja kasitykset sukupuolirooleista ovat hyvin perinteisia ja konservatiivisia. Suomalaisen naisen ei tarvitse tuntea hapeaa siita, etta hanella ei ole miesta, han jopa saattaa ylpeilla silla, kuinka hyvin han tulee yksin toimeen. Venalaisen ystavani mukaan venalainen nainen mieluummin vaikka jakaa miehensa muutaman muun naisen kanssa, kuin elaa yksin. Venalaisen naisen elaman tarkein tavoite on loytaa itsellensa hyva mies. Ja mika sitten on hyva mies venalaisen mittapuun mukaan? Hyva mies elattaa perheensa ja rakastaa intohimoisesti vaimoaan. Toisaalta han on myos koko kaupungin coolein kaveri. Valitettavasti nama odotukset eivat kovinkaan usein todellisuudessa kohtaa toisiaan. Cooliuden ongelma on nakyvissa Venajan moraalisessa tilassa. Cool ei ole se, joka ajattelee omilla aivoillaan, vaan se, joka tayttaa cooliuden ulkoiset tunnusmerkit: uusi auto, musta nahkatakki, rahaa kuin roskaa ja paljon seksisuhteita. Liiasta ajattelusta ei muutenkaan ole kuin haittaa, koska torimyyjakin voi tienata enemman kuin yliopiston professori.
Itse asiassa Venajalla on monia hieman samankaltaisia paradokseja. Usein ulkomaalaisessa ihmetysta herattavalla kaytoksella on kuitenkin taustalla omat syynsa. Kun ulkomaalainen ottaa huomioon nama vaikuttavat tekijat, hanen on helpompi ymmartaa venalaisen kaytosta ja ajattelutapaa. Esimerkiksi, venalaisissa kouluissa lunttaaminen on hyvin yleista, ja opettajat eivat aina anna oppilaalle juuri sita arvosanaa, jonka han todellisuudessa ansaitsisi. Suomalaisen mielesta moinen menettely on vaarin ja epaoikeudenmukaista, mutta kuultuaan muutamia asioita venalaisesta koulumaailmasta, han ei voikaan enaa tuomia niin jyrkasti. Han pikemminkin liittyy venalaisten joukkoon voivottelemaan sita, kuinka systeemi on pielessa, mutta ei voi mitaan, koska kaikki ovat siina mukana. Millaisista asioista sitten on kyse? No, esimerkiksi venalaiset opiskelijat eivat voi mitenkaan vaikuttaa omaan lukujarjestykseensa, vaan he opiskelevat niissa puitteissa, jotka on annettu; oppiaineet ja aikataulut sanellaan ylhaaltapain. Yliopiston paastotodistukset on luokiteltu varien mukaan ja huonot arvosanat heikentavat mahdollisuuksia saada punaista diplomia ja sita mukaa myos ehka hieman parempaa palkkaa tulevassa tyopaikassa. Opiskelija saatetaan erottaa oppilaitoksesta, jos jokin aine ei luonnistu tarpeeksi hyvin. Jos lisaamme viela listaan suuria summia lapsensa koulutuksesta maksavien vanhempien odotukset, niin huomaamme, etta venalaiseen opiskelijaan kohdistuvat melkoiset paineet. Usein han selviaa hankalasta tilanteesta pienen huijauksen avulla. Opettajatkin ymmartavat tilanteen ja sen vuoksi ajoittain arvostelevat oppilaitaan hieman pehmeammin kuin periaatteessa olisi syyta. Opettajien palkat ovat myos niin pienia, etta jollei opettaminen erityisesti ole kutsumusammatti, niin opettajalla ei ole motivaatiota etsia parempia opetuskeinoja ja nahda vaivaa oppilaiden tason nostamiseksi. Monet tunnistavat jarjestelmassa olevat aukot, mutta harva toimii asioiden korjaamiseksi. Ehka ihmisilla on usko parempaan huomiseen, mutta ei uskoa siihen, etta he voisivat itse vaikuttaa siihen, etta tuo parempi huominen joskus tulisi.
Kuitenkin, silloin kun unohdetaan jarjestelmat ja siirrytaan ihmisten valisiin suhteisiin, tilanne onkin jo aivan toinen. Seuraava esimerkki kertokoon venalaisesta vieraanvaraisuudesta ja auttamishalusta. Kaksi vuotta sitten olin kaverini kanssa matkalla Tverista Suomeen. Matkustimme junalla Tverista Pietariin ja Pietarista Viipuriin. Viipurissa Nesteen huoltoasemalla yritimme loytaa peukalokyytia Suomen puolelle. Muutaman yrityksen jalkeen onnistuimme loytamaan miehen, joka suostui viemaan meidat rajan yli. Puhuimme hanelle aluksi suomea ja han vastasi suomeksi. Pian huomasimme kuitenkin, etta han onkin suomessa asuva venalainen, ja vaihdoimme kielta. Oli jo ilta, ja kuljettajamme oli sita mielta, etta toisen kyydin loytaminen rajalta eteenpain voi olla vaikeaa. Han itse asui Kouvolassa ja tarjoutui viemaan meidat sinne asti. Matkalla han soitti vaimolleen: ”Minulla on kaksi nalkaista suomalaista autossani. Laitapa jotain iltapalaa.” Illallispoydassa isantamme sanoo: ”Pojat, ei teidan kannata enaa ulos lahtea, voitte jaada tanne yoksi.” Hyvaksyimme tarjouksen kiitollisena, vaikka kaveriani hieman harmitti, kun tapahtumat vaikuttivat saavan liiankin mukavan kaanteen, seikkailun nakokulmasta nimittain. Aamulla isantamme vei minut rautatieasemalle, ja kaverini jatkoi seikkailuaan peukalokyydilla. Minkaanlaista rahallista korvausta kuljetuksista tai majoituksesta avulias isantamme ei huolinut. Kouvolan rautatieasemalla mielessani oli lahinna kaksi ajatusta: ”Kiitos Jumalalle!” ja ”Olisikohan suomalainen tehnyt samoin?”

Lauri Myllyla